6.7.2011
Lehdistötiedote:
Julkaisuvapaa HETI
-------------------------------------
X Suomen Naturistipäivät 29-31.7.2011
Paikka: Aulangon lomakylä, Aulangon Heikkiläntie 168, 13900 Hämeenlinna
Useissa Euroopan maissa vietetään kerran vuodessa kansallista naturistipäivää,
jolloin kaikki naturismista kiinnostuneet pyrkivät olemaan mahdollisimman
paljon alasti.
Samoin kyseisenä päivänä pyritään järjestämään teemaan sopivia
tapahtumia.
Suomessa vietettiin tämän idean mukaisesti Ole naturistina -teemapäivää
ensimmäisen
kerran vuonna 2002. Teemapäivään liittyvän ohjelman muoto ja tapahtumapaikka
ovat
vaihdelleet vuosien varrella, ja nyt vuonna 2011 Naturistipäiviin liittyvä
tilaisuus
toteutetaan 3. kerran Hämeenlinnan lähellä, Aulangon lomakylässä
29.7-31.7.2011
välisenä aikana. Ohjelman pääorganisaattorina toimii Suomen Naturistiliitto
ry, jonka
suojissa toimivat Luonnonmukaiset ry (LM ry) ja Suomen Naturistiklubi ry (SNC
ry).
Perjantaista sunnuntaihin ollaan alasti koko lomakylän alueella, mikä on
kokonaisuudessaan naturistien käytössä. Kaikkien naturistien kannattaa tulla
Aulangolle jo perjantaina ja yöpyä siellä koko viikonlopun ajan.
Perjantai on tutustumispäivä, jolloin on majoittautumisen ja
tervetulotilaisuuden
lisäksi erilaista ilta- ja yöohjelmaa. Tilaisuus on tarkoitettu kaikille
naturisteille,
mutta etukäteis-ilmoittautuminen on pakollista, kuten se on myös muiden
tapahtumapäivien osalta.
Lauantai on varsinainen tapahtumapäivä, jolloin on aamuvarhaisesta lähtien
yömyöhään erilaista ulko- ja sisäohjelmaa.
Mahdollinen majoitus on syytä varata hyvissä ajoin.
Koko viikonlopun ohjelma on tarkoitettu kaikille naturisteille ja myös muille
naturismista kiinnostuneille. Osallistujien ei siis tarvitse kuulua järjestäviin
naturistiyhdistyksiin, vaan tilaisuuteen voi osallistua vaikka ei olisi koskaan
ollut
tekemisissä muiden naturistien tai naturistiyhdistysten kanssa. Pääasia, että
kokee
alastomuuden normaaliksi, luonnolliseksi olotilaksi.
Järjestetyn ohjelman ja yksityistilaisuuden takia alueelle pääsevät
kuitenkin vain
etukäteen ilmoittautuneet naturistit sekä Suomen Naturistiliitto ry:n
kutsuvieraat.
Kaikkien alueelle tulevien on siis ilmoittauduttava etukäteen osoitteesta
http://www.naturistiliitto.fi löytyvällä ilmoittautumislomakkeella. Jos
haluaa tulla
mukaan tilaisuuteen, niin ilmoittautuminen on tehtävä riippumatta siitä,
majoittuuko
alueella vai ei.
Tapahtumaan voi tutustua tarkemmin Suomen Naturistiliitto ry:n kotisivuilla, tai
ottamalla yhteyttä Suomen Naturistiliittoon sähköpostitse info@naturistiliitto.fi ,
puhelimitse 040-7528334.
Suomen Naturistiliitto ry
--------------------------------
Jakelu: Keskeiset tiedotusvälineet